keskiviikko, 12. tammikuu 2011

Pohdiskelua eräästä esityksestä

 

Sanoittaja puhuu omiaanko?

Muutamia vuosia sitten Nightwish – yhtye levytti uuden solistinsa kanssa kappaleen Amaranth. Pitihän se silloin jo kuunnella ja tykästyin siihen. Tykkään eli pidän siitä vieläkin.

Kulttuurikeskustelun innoittamana aloin tarkastella lähemmin kappaletta. Musiikin epäasiantuntijana sanonkin vaan, että kai he hyvin soittavat. Mutta sanat. Ensinnäkin mikä on Amaranth? Se selvisi helposti Googlen avulla.

”Revonhännät eli amarantit (Amaranthus) on trooppisilla ja subtrooppisilla seuduilla esiintyvä kasvisuku. Etelä- ja Keski-Amerikan intiaanit ovat tunteneet ravitsevan alkuviljan, amarantin (Amaranthus hypochondriacus) jo tuhansia vuosia.[1]
Inkojen kiwicha, punarevonhäntä (Amaranthus caudatus) viihtyy Suomessa yksivuotisena koristekasvina.[2] Suku on saanut nimensä Antiikin Kreikan myyttisen amarantin mukaan - Kreikassa amaranttia pidettiin myyttisenä, kuihtumattomana kukkana.”
Kappaleen lyriikat löysi Google myös nopeasti, mutta itselleni ei auennut miten ”kuihtumaton kukka”, jos sitä tässä tarkoitettiin, liittyy laulun sanomaan? Vai onko ketunhäntä avainsana?

Kertosäe:
Caress the one, the Never-Fading rain in your heart
- the tears of snow-white sorrow
Caress the one, the hiding amaranth
In a land of the daybreak

Ja mitä symboloi videossa käytetty Hugo Simbergiltä lainattu Haavoittunut enkeli?

Päättelin, että sanoittaja on pistänyt sanoja ja videon ohjaaja pistänyt kuvia peräkkäin. Niin tai näin. Lopputulos on korvaani ja silmääni miellyttävä.

 

keskiviikko, 29. joulukuu 2010

Vuoden viimeinen

Mahdottoman ähkytyksen jälkeen pitää pinnistää edes yksi pieni kirjoitus tänne.  Syystalvi on mennyt monen muun asian pohtimisessa ja järjestelemisessä eikä tunnelmien kokemiseen eikä  makusteluun ole jäänyt energiaa.   Pistän pienen toivomuksen tänne kuitenkin. 

hai sie ajatus
tule tänne tunnelma
jääthän istumaan

anna olla mun
anna olla luonasi
pysy hetkinen

 

maanantai, 22. marraskuu 2010

Kade

autuaan pieni
lämmin lempeä kateus
valtasi sielun

iän antamaan
kokemukseen ja tietoon
taas kadotakseen

 

No on niitä huonompiakin. (Näkis vaan missä)

 

En oikein jaksa keskittyä tämän runouden vaatimaan tunnetilaan. Kateuteni olen kuitenkin saanut edes jotenkuten hallintaan.  Siitä kumpusi myös tuo haikua muistuttava (ainakin tavuiltaan) oleva tunnelmakuvaus.

 

Maanantai-aamuni alkoi yäx tunnelmissa ja jatkui  kaksinkertaisissa yäx-tunnelmissa  kun lueskelin veljentyttären matkablogia. Juupa juu. Olen edistynyt  kateuteni käsittelyssä sentään niin pitkälle, että tiedän missä hän kulkee ja mitä tekee.  Kuljen  mukanaan hengessä.  Eiku tuolissa.  Yritän kuviensa ja kertomustensa perusteella siirtää itseni näkemään kertomansa kuten olisin itse mukana.  Hän on hyvä kertoja.  Ei tarvitse paljoa ponnistella pysyäkseni tunnelmassa mukana.

 

Hän siis aamulukemani  hetkillä oli  Uudessa-Seelannissa Hobbitien kylässä heidän asuinseutujaan ja seikkailujaan tutkimassa. Minä sen sijaan rupesin täällä  kylmässä, lumisessa ja viimaisessa  Suomessa tutkimaan käytettyjen autojen kauppiaan ihmeellisiä seikkailuja. VOI YÄK!   Kärsin myös turistiripulin maailmanmatkaililjan puolesta vaikka en ole tuvastani edes pitkälle liikkunut. Tuollaiset veljentyttäret pitäisi kieltää. Elämä sucks välillä totaalisesti.

 

Mutta runo henkii ymmärrystä ja positiivisuutta. Toivottavasti.

 

 

lauantai, 13. marraskuu 2010

Silakkaillallinen

Kirjoitus muutaman vuoden takaiseen haastekisaan, jossa minulle annettiin aiheeksi Silalkkaillallinen.

 

Silakkaillallinen

Ei niin, etteikö minulla sinä iltana olisi ollut muutakin seuraa saatavilla, mutta nähdessäni jääkaappiin yksin jääneen silakan päätin istuttaa sen illallispöytään seurakseni.

Asetin silakan hellästi pyrstö edellä korkeaan ja kapeaan shampanjalasiin ja nostin lasin kaloineen pöydälle. Aluksi silakan katse tuntui harhailevan sen heilutellessa päätään puolelta toiselle, mutta kun kaadoin lasinsa täyteen snapsia se asettui paikoilleen ja selkeästi alkoi pyrkiä katsekontaktiin kanssani. Autoin sitä kääntämällä lasia siten, että sen oikean silmän katse osui minuun. Vasemmalla silmällään se näkisi ikkunasta ulos. Oletin, että maisemien katsominen saattaisi ilahduttaa sitä.

Kaadoin itsellenikin lasillisen snapsia ja kohotin lasini silakalle sanoen: ”Helan går ja Pohjanmaan kautta”, ja tempaisin lasin sisällön oikeaoppisesti nieluuni. Sitten olikin aika siirtyä alkuruokaan.

Koska en  ollut ajatellut saavani illallisvieraita olin varannut alkuruoaksi vain salaattia, mitä sitäkään en ollut viitsinyt tehdä, vaan haukkasin lavakurkun päästä palasen ja aloin pureskella. Tarjosin salaattia silakalle, mutta se ei tuntunut olevan kiinnostunut. Alkuruokaviiniksi olin valinnut espanjalaisen Costa del Sol Aqua Matic valkoviinin. Kaadoin sitä reilusti lasiini ja totesin silakalle, että olin tehnyt loistavan viinivalinnan. Rouskuttelin kurkkua ja kostutin kurkkuani viinillä. Syötyäni kaadoin itselleni toisen snapsin onnitellen itseäni hyvistä herkuista.

Otin esiin pääruoan. Kuten kerroin, en ollut odottanut illallisvieraita ja olinkin varannut pääruoaksi yksinkertaisen ja maittavan grillimakkaran. Kysyin silakalta halusiko se makkaransa lämmitettynä vai kylmänä. Se ei taaskaan sanonut mitään joten päätin syödä makkarani ”noinas” eli kylmänä suoraan paketista. Pääruoan kanssa olin valinnut  nautittavaksi ranskalaisen Moulin Rouge Hermes de la Renta punaviinin, mutta sen olin valitettavasti ehtinyt juomaan jo edellisenä päivänä joten kaadoin itselleni snapsin.
 

Sitten oli tietenkin jälkiruoan aika. Koska illallinen oli tähän mennessä ollut melko runsas päätinkin, että kahvi ja konjakki saisi riittää jälkiruoaksi. Silakalla ei tuntunut olevan mitään tätä vastaan. Olin kuitenkin niin uupunut syömisestä, etten viitsinyt ruveta keittämään kahvia. Enkä minä muutenkaan illalla kahvista välitä joten jätin kahvin väliin. Konjakkia en ollut muistanut ostaa ja korvasinkin sen snapsilla. Silakka ei tuntunut pistävän pahakseen sitäkään.

Siirryimme siitä sitten olohuoneen puolelle. Laitoin musiikin soimaan. Hidasta ja kaunista tanssimusiikkia kuunnellessani minun alkoi tehdä mieleni tanssia. Pyysinkin silakkaa tanssiin ja olin näkevinäni sen nyökkäävän. Hyräilimme hiljaa tanssiessamme  poski poskea vastaen. Taisin minä kertoa sille jotain menneisyydestäni ja ehkäpä suunnittelin yhteistä tulevaisuuttakin.

Vaikka suloinen sielujen yhteys tuntui syntyneen jätin silakan olohuoneeseen nukkumaan ja itse siirryin sänkyyni. ”Kenties tämä ilta on alku kaiken kauniin” oli viimeinen ajatukseni ennen nukahtamistani.

Aamulla herättyäni muistin eilisen illan ja hymyilin onnellisena itsekseni. Hiivin olohuoneeseen katsomaan, olisiko silakka siellä vielä lasissaan. Siellähän se oli. Silmät punaisena ja haiskahtaen.


Kannoin silakan laseineen pihalle. Hetkeä ennen kun heitin lasin silakoineen ja snapseineen roskalaatikkoon silakka sanoi yllättäen:  ”Sun pitäis hiukan rajoittaa tuota snapsien määrää" säikäyttäen minut melkein hengiltä. Kehtasikin, mokoma kännikala.

lauantai, 13. marraskuu 2010

Rynö tai jotain

Yksinpuhelun hienous

 

Peili särkyi pelkästä pahasta olostaan. 

Tuoko taas?

 

Teki oman ratkaisunsa,

särkyi päästäkseen näkemästä,

toistamasta samaa aina, aina. 

 

Tuo sama napa.

Tuo sama pää.

 

Korvat odottaen vihaisia sanoja.

Korvalehdet rustottuneena

tärykalvot kovettuneina

valmiina taistoon

 

Pään sisällä kaksihaarainen kieli.

Silmät täynnä vihan tulta.

 

Ken vois liekin sammuttaa?

 

Peili teki ratkaisunsa.