Ken haluaa tai tarvetta tuntee tai ehkä jo muutenkin tuntee haiku- ja tankarunot.

Itselleni nämä olivat varsinainen löytö.  Olen keskinkertaisen lahjakas sanankäyttäjä. Tai olin.  Kirjoitin satuja ja muutamia julkaistuja soopa-rakkaus-novelleja aikani kuluksi.  Sittemmin elämä täytti elämäni eli se tavallinen tarina.  Mies, lapset, perhe. 

 

Ja sitten ei.  Lapset kasvoivat aikuisiksi, mies - no siitä aiheestä joskus myöhemmin - lähtivät.  Jäljelle jäi ura.  Siis työura eli Raha ja miten sitä tehdään.  Tehtiinhän sitä, mutta ei minulle.  Päästin kymmeniä tilaisuuksia rahantekoon toisten kustannuksella menemään, koska en pystynyt käyttämään toista astinlautana.  En pystynyt, enkä pysty.  Tiesin miten, mutta en käyttänyt taitojani itseni hyväksi.  Ehkä luojani asetti minulle eston.  Miettinyt joskus, että minkä takia?  Luultavasti ei minkään takia.  Sattumaa, geeniperimää ja ties mitä.

 

Nyt siis yllättäen väännän yksinpuheluja blogiin.  Tai mitäpä yllättävää siinä on?  Itse en ole yllättynyt.  Ihmettelen vain miksi en aiemmin ole tätä tehnyt.  Lopultahan kuitenkin toivon, että joku lukee ja huomaa piilevän lahjakkuuteni. Huomaa vihdoin sen, miten ihana olen.  No nämä olivat puoli-vitsejä.  Haluan ja en halua.

 

Hämmästyneenä olen kuullut, miten rakastettu ja hemmoiteltu olen ollut.  Se jos mikä on saanut itseni ajattelemaan ymmärrykseni vähyyttä.  Ja toisten ihmisten ilmaisun puutetta.  Ja omaani.  Tietääkö kukaan, mitä todella ajattelen?  Vastaan itse, ei tiedä.  Olen tehnyt "taidetta" olemalla sanomatta mitään mitä tunnen.

 

Jatkuu....