Sen salaman nopeudella lähtivät kaikki ajatukset päästäni kun tänne kirjauduin.  Yhtään tankaa tahi haikua ei ollut edes tulossa, mutta muita ajatuksia kyllä.  Häipyivät kuin unet mielestä aamulla.

Unet ja nukkuminen. Tai nukkuminen ja unet. No kirjoitan nukkumisesta.

Tykkään nukkua. Olen aina pitänyt nukkumisesta, koska näen paljon unia.  Nukkuminen kuitenkin voi olla hyvinkin ongelmallista.   Tulen kuorsaajien suvusta.  Kuorsaan kuin höyryjyrä kuten  isäni ja äitini sekä sisarukseni.  Itse elelen yksikseni enkä siten häritse ketään kuorsauksellani.  Olen myös käynyt unitutkimuksessa enkä sen mukaan kärsi hengityskatkoksista joten suoranaista vikaa minussa ei ole.  Olen vaan äänekäs nukkuja.

 

Veljeni kävi leikauksessa silloin, kun vielä nieluleikkauksista luultiin olevan apua kuorsaukseen. Nyt niistä lienee luovuttaneen. Tuloksista en tiedä.  Sisareni kävi nenäleikkauksessa, koska hänen nenänsä todettiin ahtaaksi. Kammottavan kivulias leikkaus josta ei ollut mitään apua.  Hän, kuten minäkin, käytti aikansa CPAP-laitetta.  Hän jopa sai nukuttua sen kanssa, minä en.  Sisarelleni se ei kuitenkaan käynyt joidenkin muiden oireiden takia ja hänelle tehtiinkin hammaskisko (vaimikäseon).  Hengityskatkoksensa loppuivat siihen, mutta ääni jäi.

 

Tässä sen kummempaa ongelmaa meille kummallekaan ole paitsi, että matkustamme välillä yhdessä.  Siis sisareni ja minä.  Edellisellä matkallamme minä nukuin huonosti kaksi yötä hänen kuorsauksensa takia.  Viimeisimmällämme päin vastoin.  Nyt olemme menossa taas matkalle ja arpa vain tietää kumpi meistä valvoo.

 

Uni on ongelmaista kun sen joutuu jakamaan.