Kirjoitus muutaman vuoden takaiseen haastekisaan, jossa minulle annettiin aiheeksi Silalkkaillallinen.

Silakkaillallinen

Ei niin, etteikö minulla sinä iltana olisi ollut muutakin seuraa saatavilla, mutta nähdessäni jääkaappiin yksin jääneen silakan päätin istuttaa sen illallispöytään seurakseni.

Asetin silakan hellästi pyrstö edellä korkeaan ja kapeaan shampanjalasiin ja nostin lasin kaloineen pöydälle. Aluksi silakan katse tuntui harhailevan sen heilutellessa päätään puolelta toiselle, mutta kun kaadoin lasinsa täyteen snapsia se asettui paikoilleen ja selkeästi alkoi pyrkiä katsekontaktiin kanssani. Autoin sitä kääntämällä lasia siten, että sen oikean silmän katse osui minuun. Vasemmalla silmällään se näkisi ikkunasta ulos. Oletin, että maisemien katsominen saattaisi ilahduttaa sitä.

Kaadoin itsellenikin lasillisen snapsia ja kohotin lasini silakalle sanoen: ”Helan går ja Pohjanmaan kautta”, ja tempaisin lasin sisällön oikeaoppisesti nieluuni. Sitten olikin aika siirtyä alkuruokaan.

Koska en  ollut ajatellut saavani illallisvieraita olin varannut alkuruoaksi vain salaattia, mitä sitäkään en ollut viitsinyt tehdä, vaan haukkasin lavakurkun päästä palasen ja aloin pureskella. Tarjosin salaattia silakalle, mutta se ei tuntunut olevan kiinnostunut. Alkuruokaviiniksi olin valinnut espanjalaisen Costa del Sol Aqua Matic valkoviinin. Kaadoin sitä reilusti lasiini ja totesin silakalle, että olin tehnyt loistavan viinivalinnan. Rouskuttelin kurkkua ja kostutin kurkkuani viinillä. Syötyäni kaadoin itselleni toisen snapsin onnitellen itseäni hyvistä herkuista.

Otin esiin pääruoan. Kuten kerroin, en ollut odottanut illallisvieraita ja olinkin varannut pääruoaksi yksinkertaisen ja maittavan grillimakkaran. Kysyin silakalta halusiko se makkaransa lämmitettynä vai kylmänä. Se ei taaskaan sanonut mitään joten päätin syödä makkarani ”noinas” eli kylmänä suoraan paketista. Pääruoan kanssa olin valinnut  nautittavaksi ranskalaisen Moulin Rouge Hermes de la Renta punaviinin, mutta sen olin valitettavasti ehtinyt juomaan jo edellisenä päivänä joten kaadoin itselleni snapsin.
 

Sitten oli tietenkin jälkiruoan aika. Koska illallinen oli tähän mennessä ollut melko runsas päätinkin, että kahvi ja konjakki saisi riittää jälkiruoaksi. Silakalla ei tuntunut olevan mitään tätä vastaan. Olin kuitenkin niin uupunut syömisestä, etten viitsinyt ruveta keittämään kahvia. Enkä minä muutenkaan illalla kahvista välitä joten jätin kahvin väliin. Konjakkia en ollut muistanut ostaa ja korvasinkin sen snapsilla. Silakka ei tuntunut pistävän pahakseen sitäkään.

Siirryimme siitä sitten olohuoneen puolelle. Laitoin musiikin soimaan. Hidasta ja kaunista tanssimusiikkia kuunnellessani minun alkoi tehdä mieleni tanssia. Pyysinkin silakkaa tanssiin ja olin näkevinäni sen nyökkäävän. Hyräilimme hiljaa tanssiessamme  poski poskea vastaen. Taisin minä kertoa sille jotain menneisyydestäni ja ehkäpä suunnittelin yhteistä tulevaisuuttakin.

Vaikka suloinen sielujen yhteys tuntui syntyneen jätin silakan olohuoneeseen nukkumaan ja itse siirryin sänkyyni. ”Kenties tämä ilta on alku kaiken kauniin” oli viimeinen ajatukseni ennen nukahtamistani.

Aamulla herättyäni muistin eilisen illan ja hymyilin onnellisena itsekseni. Hiivin olohuoneeseen katsomaan, olisiko silakka siellä vielä lasissaan. Siellähän se oli. Silmät punaisena ja haiskahtaen.

Kannoin silakan laseineen pihalle. Hetkeä ennen kun heitin lasin silakoineen ja snapseineen roskalaatikkoon silakka sanoi yllättäen:  ”Sun pitäis hiukan rajoittaa tuota snapsien määrää" säikäyttäen minut melkein hengiltä. Kehtasikin, mokoma kännikala.