autuaan pieni
lämmin lempeä kateus
valtasi sielun

iän antamaan
kokemukseen ja tietoon
taas kadotakseen

 

No on niitä huonompiakin. (Näkis vaan missä)

 

En oikein jaksa keskittyä tämän runouden vaatimaan tunnetilaan. Kateuteni olen kuitenkin saanut edes jotenkuten hallintaan.  Siitä kumpusi myös tuo haikua muistuttava (ainakin tavuiltaan) oleva tunnelmakuvaus.

 

Maanantai-aamuni alkoi yäx tunnelmissa ja jatkui  kaksinkertaisissa yäx-tunnelmissa  kun lueskelin veljentyttären matkablogia. Juupa juu. Olen edistynyt  kateuteni käsittelyssä sentään niin pitkälle, että tiedän missä hän kulkee ja mitä tekee.  Kuljen  mukanaan hengessä.  Eiku tuolissa.  Yritän kuviensa ja kertomustensa perusteella siirtää itseni näkemään kertomansa kuten olisin itse mukana.  Hän on hyvä kertoja.  Ei tarvitse paljoa ponnistella pysyäkseni tunnelmassa mukana.

 

Hän siis aamulukemani  hetkillä oli  Uudessa-Seelannissa Hobbitien kylässä heidän asuinseutujaan ja seikkailujaan tutkimassa. Minä sen sijaan rupesin täällä  kylmässä, lumisessa ja viimaisessa  Suomessa tutkimaan käytettyjen autojen kauppiaan ihmeellisiä seikkailuja. VOI YÄK!   Kärsin myös turistiripulin maailmanmatkaililjan puolesta vaikka en ole tuvastani edes pitkälle liikkunut. Tuollaiset veljentyttäret pitäisi kieltää. Elämä sucks välillä totaalisesti.

 

Mutta runo henkii ymmärrystä ja positiivisuutta. Toivottavasti.